Tulpan ensimmäinen kisakirja on korkattu! Oman seuran agikisoihin mentiin vain hyppyradalle koskapa se keinu ei ole hallinanassa vielä. Tuomarina oli Jari Tienhaara.

Ensimmäisen jännitysmomentin aiheutti yllättäen koiran "mittaus" eli varsinainen kisakirjan varmentaminen. Kas, Tulpalta ei löytynyt mikrosirua! Tässä tohinassa Tulppis pääsi myös irti aj juoksi iloisena rinkiä hallissa jahdaten mm. Talent-Hekaa...  onneksi se ei ihan tappeluksi pistänyt vaikka vähän ärisikin toiselle urokselle. Tuomarin oli sitten pakko mennä radalle medejä arvostelemaan ja minä aj Timppa jäätiin etsimään sirua. Löytyihän se lopulta, se oli liikkunut lapojen väliin ja ilmeisesti aika syvälle sillä lukijalaite tunnisti sirun vasta kun laite oli ihan kiinni ihossa ja tasan vaakasuorassa. 

Sitten radalle. Lähdöstä lähdettiin yhtä aikaa ettei tarvitse säätää paikalla istumisen kanssa. Hyppy toisensa jälkeen meni ihan mukavasti vaikka olin unohtaa radankin jo 4-hypyllä... Vauhtikin oli alkuradasta Tulpaksi ihan ok, mutta sitten kun tuli se radan ainoa kohta missä piti kääntyä tiukasti, vauhti hyytyi. Enkä sitten saanut Tulppista oikein syttymään uudelleen ja mm. pujottelu meni tosi hitaaksi. Lisäksi vauhdin puuttuessa hyppy pituudella jäi vajaaksi ja saimme siitä vitosen. Yliaikaa tuli 8 sekkaa. 

No, tuolla tuloksella olimme neljänsiä sillä kaikki loput 13 koirakkoa hylättiin! Että sinänsä ei pöllömpi avaus :) Siihen olin super tyytyväinen että Tulppis pysyi mukana eikä lähtenyt omille teilleen, eikä se myöskään pysähdellyt radalla. Eikä tehnyt pujotteluvirhettä vaikka annoin sen pujotella itsenäisesti alusta loppuun.

Video on tässä