JATtilassa 3-kentällä. Ensiksi tottista.

Seuruuta imuuttamalla edelleen koiran pää mun ja käteni välissä. Nyt sujui jo paljon paremmin kuin viimeksi, sain annosteltua nakinpaljoja Tulppiksen suuhun sopivasti ja se jopa jatkoi seuraamista syötyän, kerran pysähdyksessä palkatessani se jäi istumaan ja odottamaan lisää. Oppi alkaa siis mennä päähän. Vähän kokeilin myös irrottaa kättä mutta Tulppis kyllä heti väljeni ja/tai vinoutui.

Maahanmenoja, oli polvillani. Kun muistin kehua ennenkuin nakkasin palkan, sujui seuraava kerta paljon paremmin. Nyt tarkkuutta itselleni tähän hommaan!

Eteenistumisia. Tämä tuntui olevan taas kauhean vaikeaa. Kun lopulta sain Tulppiksen siihen kohtuullisen oikeaan paikkaan, se kyllä psyi siinä vaikka laskin kädet alas mutta väljä se kyllä oli.

Sitten agiliitoakin pikkuisen. Ensiksi pujottelua hihnassa, palkka alustalla muutama ketri keppien jälkeen. Pari kertaa piti aloittaa alusta kun Tulppis teki virheen mutta sitten parin onnistuneen, läysällä hihnalla tehdyn treenin päälle uskaltauduin kokeilemaan ilman hihnaa. Nyt olin vain laittavinani palkan mutta jätin varuilta alustan tyhjänä paikalleen. Mutta ei huolta, Tulppis pujotteli tarkasti ihan itsenäisesti ilman virheitä!

Sitten tehtiin hyppyä takaa molemmista suunnista. Yhdistin tähän myös putken joka osoittautui sitten ihmeen vaikeaksi ja meinasi jo epätoivo iskeä kun Tulppis vaan hölkötteli putken vierestä ohi. En ymmärrä mikä tässä mätti vai odottiko se vaan saavansa palkan sen yhden hypyn jälkeen?

Lopuksi päätin kokeilla yksin puomin kontaktia. Laitoin alastulolle hypyn siivekkeet molemmille puolille jotta se takapää pysyisi puomilla, sitten laitoin makupala-alustan maahan jolle makkaraa, ja vielä pitelin hihnaa itse. Onnistuihan tämä näin joskaan Tulppis ei nyt mennyt niin kovaa kuin viimeksi, en tiedä olisinko sitten pystynyt sitä kontrolloimaan. Mutta hyvä kuitenkin ettei virheitä päässyt nyt tulemaan :)