Vaajakummun koulun pihalla iltahämärissä. Seuruuta joka oli häöiritsevän väljää taas. No kunhan (taas) mietin tarkemmin mistä koiraa palkkaan parani myös seuruu mutta enpä tullut ajatelleeksi että myös ne häiriöt vaikuttavat myös Tulppaan.. no ihan ok pätkiä saatiin aikaiseksi kuitenkin lopulta.

Eteenistumista joka edelleen tuleminen tuohon eteen on ylivaikeaa. Kuitenkin olen jo siirtänyt käsiä alas ja silti Tulppis pysyy siinä istua napottamassa eli jotain edistymistä tässäkin on tapahtunut.