Ennen klo 8 aamulla JATtilassa, tämä on kyllä oma henkilökohtainen ennätys! Tulppiskin oli vähän ihmeissään mutta samalla mukavasti virtaa täynnä :)

Aluksi maahanmenoja. heti eka yritys niin että olin vain vähän kyykistyneenä, kädet jalkojen päällä ja Tulppis meni maahan pelkällä käskyllä! Wau! Siihen perään toistoja joissa sitten tuli muutamia virheitäkin mutta perusajatus sille on kyllä kirkastunut. Kokeilin väliin istahtamisenkin samasta asennosta ja kyllä, se erottaa käskyt.

Seuruu tuntui aika mukavalta. Kuitenkin nyt pääsin jo vähän irrottamaan kättä vaikka viimeksi tuntui siltä ettei tämä edisty ollenkaan. Varovasti varovasti ettei koira taas vinoudu.

Luoksetulon eteenistumista. Käsiavulla siihen eteen tulo, sitten kädet pois. Huomasin että unohdan helposti antaa sen "tänne"-käskyn kun ohjaan käsillä, eihän se koira voi sitten ikinä käskyä oppiakaan?! Muistettava siis jatkossa selkeä käskytys.

Pienen tauon jälkeen mentiin 3-kentälle ottamaan puomin kontaktia. Laitoin  ruokakupin n. 5 metrin päähän puomista ja alastulon molemmille puolille siivekkeet. Ensin hyppyytin suoraan puomin sivusta Tulppaa kontaktille, jouduin toki pysäyttämään sen hihnalla ja siitä sitten vapautus palkalle. Sitten lopuksi otin koko puomia, tässä kohden Tulppis olisi mielellään ohittanut puomin ja juopssut suoraan sinne alastulolle. Tätä olen itsekin miettinyt että onko kuitenkaan hyväksi opettaa koiraa hyppäämään alastulokontaktille esteen sivusta? Monethan näin nykyisin opettavat mutta eikö koira sitten ala tarjota tätä myös radalla? Mutta juu, sitten kun Tulppis meni puomille ei pysäytys (hihnalla) siellä alhaalla ollut mikään ongelma. Eli siinä mielessä tämä tapa kyllä toimii että pystyn harjoittelemaan sitä yksinkin mikä on hyvä juttu kun treenikavereita aika harvoin löytyy.