Pikkuhiljaa on Tulppiksen kanssa alettu treenailemaan tottista. Ollaan tehty kotona sisällä, pihassa ja mutamalla kentällä (Aholaita, Haapaniemen pallokenttä, Noukan nurtsi ja alavajan takunen). Tehtävinä tähän asti on ollut istuminen, maahanmeno, luoksetulon eteen istuminen ja seuraaminen. Kaikki ohjaan makupaloilla ja pikkuhiljaa olen alkanut liittää käskysanaa mukaan. Itse asiassa istumisessa Tulppis jo selvästi reagoi käskyyn mutta autan silti vielä varmuuden vuoksi.  Maahanmenossa mun on täytynyt koko ajan painaa toisella ködellä sitä lapojen päältä alas kun se ei muten tajua mennä, palkan se on sitten saanut kun kyynärät osuvat maahan vaikka peppu olis vielä ilmassa.

Tulppis on mukavan ahne ja "treenatessa" se ei näytä huomaavan mitään mitä ympärillä tapahtuu. Kerran innostuin ehkä vähän liikaa ja vanhentunutta broiskua ja nakkeja meni aika runsaasti: niinpä pikkukoiralla oli sitten masu sekaisin seuraavana päivänä. Ns. normaalit määrät treeninamuja sen vatsa on kestänyt hyvin.