Eilisen agirotumunailun jälkeen olin jo valmis lopettamaan koko agilityn Tulpan kanssa (tässä vaiheessa en vielä ollut katsonut videota ja syyttelin koiraa). Päätin kuitenkin lähteä treeneihin koska ne on kuitenkin maksettu ja seuraavalla viikolla on tiedossa tauko. Ja kas kummaa, minullahan oli ihan eri koira käsissäni kuin eilen?!

Lähdössä Tulppa istua nakutti paikallaan niin että pääsin ottamaan sen toka hypyn taakse vastaan pakkovalssilla. Sitten se liikkui hyvää vauhtia ja teki hyvin tiukat käännökset välistävetoihin. Putkeen ohjauksessa olin vähän myöhässä ja sen myötä Tulppis vähän haki puomille mutta kääntyi kuitenkin oikeaan suuntaan kun vaan ohjasin. Pujottelu kuitenkin oli meille kompastuskivi. Sitä tahkottiin pidempäänkin kun Tulppa teki välillä hyviäkin pätkiä ja välillä lopetti kesken. No, toistojen myötä se paransi koko ajan ja vauhtikin lisääntyi kun sai palkkaa!

Tyhjään hyppyytys ja putkeen kalastus onnistui ekalla kerralla hyvin, toisella kerralla hätäilin enkä vetänyt Tulppaa kunnolla putkeen. Loppusuoralla pingottiin taas täysiä. What a feelis!

Toisella radan versiolla Tulppis ei liikkunut ihan niin hyvin, olisi siis taas pitänyt lopettaa siihen yhteen kertaan! Mutta kyllä se kuitenkin liikkui. Paikalla istuminen lähdössä onnistui taas, joskin sitten Tulppis tuli pari kertaa ekan hypyn ohi kun se oli aika vinossa. Kun jätin sen suorempaan onnistui tämäkin, vinoja hyppyjä ei olla kauheasti harjoiteltu. Tässä tehtiin persjättö 6- ja 7-hyppyjen välissä, se onnistui hyvin. Pujottelua taas vähän tahkottiin kiun yritin viedä väärältä puolelta. En kyllä usko että Tulpalle on puolilla mitään väliä mutta tein sitten toiselta puolelta joka onnistui.

Pöytä ei ollut ihan automatic mutta ei nyt mahdotonta ongelmaa iaheuttanut, toisella kerralla se sujui jo kauempaa lähetettynä. Puomi meni hienosti, ei arkailua ja varma pysähdys kontaktille!

Lisään ratapiirroksen myöhemmin.